FSC osallistuu Itämeren suojeluun

Kun tuntemamme maailma oli vielä nuori, sen levotonta pintaa uursivat milloin jää, milloin vesi. Muodostui salmia ja syvänteitä, uusia väyliä avautui, toisia sulkeutui. Maa pirstoutui saariksi, lohkareiset rannat löysivät muotonsa, eläimet sopeutuivat muutokseen. Syntyi ainutlaatuinen ympäristö, jota tänään kutsumme Itämereksi.

Teollistuminen on hiljalleen kuluttanut Itämeremme voimat loppuun. Maatalouden päästöt, jätevedet ja ympäristömyrkyt aiheuttavat vakavia ongelmia. Yhä laajemmat Itämeren pohja-alueet ovat muuttuneet hapettomiksi. Rehevöityminen on hallitsematonta, myrkylliset sinilevät valtaavat ulapat ja rannat. Eläimet kärsivät raskasmetalleista ja öljyvahingoista. Monet lajit ovat uhanalaisia.

Kuitenkin tilanteen korjaamiseksi tehdään aktiivisesti paljon työtä, jonka ansiosta toivo on herännyt uudelleen. Kansainvälinen yhteistyö
on hillinnyt päästöjä, vähentänyt öljykatastrofien riskiä ja elvyttänyt mm. merikotka- ja hyljekantoja. Säilyäkseen elinkelpoisena Itämeri tarvitsee edelleen kaiken mahdollisen avun. FSC Oy on mukana tukemassa Baltic Sea Action Groupin aktiivista työtä. Se on osa Elävä Itämeri -säätiötä, tavoitteenaan koota voimavarat yhteen ja vauhdittaa tiedon, resurssien ja yhteispelin liikkeitä. Projektit on suunniteltu juuri valmistunutta Itämeren suojelukomission Helcomin Baltic Sea Action Plania hyödyntäen.

Lisätietoja Elävä itämeri -säätiöstä